Olen tehnyt töitä viimeiset kolme viikkoa putkeen ja huomaan heti, että ei-toivottu kaverini stressi tuli kutsumatta kylään. Edellisistä kerroista viisastuneena koitin heti huomioida mokoman riesan, ettei se asettuisi taloksi. Olen huomannut, että tarvitsen todellisia vapaapäiviä kiireen keskelle. Päiviä, jolloin en tee mitään. En harrasta, en sovi kaffetreffejä kaupungille tai puuhaa samalla jotain pientä hyödyllistä. Olen ristinyt nämä päivät kalsaripäiviksi.
Horisonttiin tuijottelu tai epämääräinen kotona haahuilu on aivan välttämätöntä, että saan ajatukseni asettumaan, kehoni palautumaan
